keskiviikko, 30. kesäkuuta 2010

Rakastuin!


Nimittäin tähän. Tällasta mä oon aina halunnu :D Tai siis halunnut ja etsinyt kaksi vuotta, jos tarkkoja ollaan. Vihdoin mun metsästys palkittiin kierrätyskeskuksessa ja rakkaus maksoi 35euroa :) Mun ei ollut edes tarkoitus mennä kirppikselle, mutta kun miehellä oli asioita kaupungille ja ei jaksettu jäädä tytön kanssa autoon kököttämään, niin pyydettiin, että meidät viskattaisiin matkasta kierrätykseen ja haetaan paluumatkalla pois :)

Tuosta tikkaiden kohdalla roikkuvista verhoista tai ainakin yhdestä ajattelin tehdä jonkun näköiset verhot sänkyyn :) Tuleepahan noillekin jotain käyttöä, kun eivät ikkunassa roiku.


Suhteellisen hyväkuntoinen ikäänsä nähden. Pientä kulumaan, mutta ei mitään häiritsevää ja mikä väri <3 Patjatkin tulivat samaan hintaan ja niissä uudenveroiset aivan ihanat vetoketjupäälliset :)


Ja wink niille blogiystäville, jotka tällaista halajavat, että kaksi valkoista oli myös, joskin aika paljon huonomassa kunnossa ja toinen keltainen oli myös, mutta ei ollut esillä. Hintaa näillä kaikilla oli se 40e, mut mä tingin vitosen :) Olivat kuulemma päiväkodilta saaneet lahjoituksena. Ostin omani eilen ja sain kotiinkuljetuksella tänään, että noita varmaankin on vielä jäljellä. Eli siis jkl:n tekevältä tällaisia tuurilla vielä löytyy :)

Herraviisveellä on ollut tällä viikolla uimakoulua ja vielä olisi kaksi päivää jäljellä. Ylivilkkaan dysfaatikon äiti kiittää, että omistaa sporttisen ripeät jalat...Mutta kivaa meillä on ollut ja poika nauttii täysin rinnoin ja äiskä kanssa :) Rannalle on puolen tunnin kävelymatka lapsen vauhtia ja matkan varrella kaksi kirppistä...johon on joutunut paristi poikkeamaan, kun jalat vetävät väkisin ovista sisään ;)

Tällaista meille on tarttunut matkaan:



Pöytäliinat  ruokapöydälle. Aika ihanat kuosit molemmissa.



Lasten pussilakana.


Lasten aluslakanoita kaksi aikuisten koossa. Tätä kuosia mulla olikin jo ennestään.
Puolukkaista kangasta.

Tyynyliina

Astiapyyhe
Kangasta ompeluksiin, mutta tämä sopisi myös pöytäliinaksi ruokapöytään, kun huolittelisi..saas nähdä mitä teen. Aivan valloittava sydänkuosi.

Ihanainen kannu :)


4kpl kappoja.


Lapsukaisille lukemista.


Täyttämätön koulutoverini kirja. Tämä oli aika kiva löytö.


Silitysrauta..mulla on ollut melkein samanlainen valkoinen lapsena.

Metallinen kori purnukoille ja helmet oli pakko napata mukaan...ihan niinkuin näitä ei ois jo tarpeeksi. Hamsteri mikä hamsteri ;)

Ja jotain uuttakin tuli ostettua. Leikkuulautaa ei tee mieli hygieenisyys syistä ostaa käytettynä kirppikseltä, cittarista löytyi ihan hauska uutena :)




Arvontaan aikaa osallistua vielä maanantaihin saakka :)

8 kommenttia:

Hantta kirjoitti...

vaude vau mikä sänky, kelpais meillekkin :)

jarna kirjoitti...

Onpas hieno sänky!

Edla kirjoitti...

Samanlaisen punaisen omistajana voin kuvitella onnesi :) :D Ihana on! Kauniin keltainen! Mä laitoin verhokiskon ja hyvin sai piiloon ;)

Kivoja löytöjä nuo muutkin!

vupii kirjoitti...

Tosi hieno :) Meillä on tuollaine modernimpi versio pojilla mökkisänkynä :)

inni kirjoitti...

Aivan ihana sänky! Onnittelut löydöstä.

n i n n u kirjoitti...

Jos olisi kaksi lasta sänky olisi kyllä aivan huippu kiva !

Marjuli kirjoitti...

Ihana sänky, tuollaisesta itsekin haaveilen! Ja mahtavia löytöjä muutkin :)

A N N A kirjoitti...

Kauniita kankaita ja upea kannu. Mutta ennenkaikkea aivan upea sänky!