keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Vihdoin jotain kirppuja esille

Tässä niitä nyt vihdoin olisi vähän jotain löytöjä esille.
Osa uudempia ja osa jo kauan sitten löydettyjä, mutta tiiättehän työ miten ahkera niitä olen täällä esittelemään ;)
Parhaani mukaan yritän hintoja muistella, mutta valitettavasti sama pää kesät talvet.
Saatanpa käydä täydentelemässä postausta kuvatekstien osalta..jos muistan :)
Lasitölkkien kansista oli ennen pulaa, vaan eipä ole enää. 0,50e kpl.
 Täkkipuutteeseen vähän helpotusta. Monen monta ihanan kuosista täkkiä on vuosien varrella roskiin mennyt, kun koira saanut niihin sohvalla kölliessä reikiä aikaan ja päätyneet sitten lopulta koiranpediksi.
 Ylin arabian kipponen. Ihan 5e taisin maksaa, mutta edukas tällaiseksi, ainakin täälläpäin.


 Emalimuki 2 e.

 Aarikan sirotin 1e.
 
 Costa rica 3e.
 
Jukka heppa 15 e
 

Sininen sekalaisen seurakunnan astiasto on saanut huimasti lisäystä. Jopa niin paljon, etten enää kyllä tarvitsisi, mutta en voi silti vastustaa.
Ylimmät matalat ja syvä arabian Linneaa, Raija Uosikkisen kuosia 50-60 luvuilla ollut tuotannossa.





Valoa yllä eurolla ja oli vielä ihan toimiva livalin hehkulamppukin mukana :) Alla ilmainen, odottaa vielä putsausta, mutta kupu sai jo uuden maalipinnan.

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Hei! Tosi ihana tuo emalinen kissamuki. Itsekin aina etsin emalimukeja, mutta tuntuvat olevan täällä ihan penkin alla.

Maija kirjoitti...

Hienoja löytöjä! Kissamukia kans katselin kateudesta vihreenä. :-)

SisustEllen kirjoitti...

Ihania löytöjä ja kiva blogi muutenkin :)
♥-terkkuja SisustEllenistä

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Minä ostin juuri tyynyt, joissa oli päällinen tuosta sinun löytämäsi täkin kankaasta.:)